2 tuntia
Helppo
Min. ikä: 9
Revontuliretki alkaa Tankavaaran Kultakylän ravintolalta, jossa oppaamme ensin tarkistaa vaatetuksen. Lisävaatetta on tarvittaessa. Lumikengillä lähdetään perustekniikkaopetuksen jälkeen kohti UKK Kansallispuistoa miltei ravintolan nurkalta lähtevää polkua pitkin. Oppaamme kertoo revontulista ja vastailee toki mielellään kysymyksiinne. Puolivälissä pidetään tauko laavulla, jossa nautitaan kuumaa juotavaa ja pientä evästä nuotiotulen äärellä.
UKK Kansallispuisto
on kaikkien valojen kantamattomissa, joten olosuhteet ovat täydelliset revontulien havainnointiin. Polkua on helppo lumikenkäillä ja matkalla voidaan pysähtyä juuri niin monta kertaa kuin tarvitaan. Reitin pituus on yhteensö noin 2km. Pienellä tuurilla myös revontulet tanssivat taivaalla.
Vaikka evontulet tanssivat taivaalla useimpinä öinä loka-maaliskuussa, ei niiden näkemisestä voida antaa takuita, sillä tarvitaan myös kirkas ja kuulas sää.