3 tuntia
Erittäin helppo
Oppaanne ajaa teidät pienessä, enintään 8 henkilön ryhmässä yhdelle Rovaniemen lähistön perinteisistä porotiloista. Porotila sijaitsee pienen järven rannalla. Opit poroista ja poronhoidosta ja pääsette syöttämään poroille jäkälää.
Vietettyänne aikaa porojen kanssa on aika tavata rekikoirat. Huskyfarmin omistajat ja iloisesti haukkuvat huskyt tervehtivät teitä tilalla ja kertovat teille, miten koirat lomailevat ja taas harjoittelevat ennen lumen tuloa. Muista ottaa kamera mukaan, sillä nämä iloiset veijarit poseeraavat mielellään.
Kesällä nämä kaksi eäinaktiviteettia on kätevää yhdistää. Ryhmämme ovat aina pieniä, enintään 8 vierasta kerrallaan, joten opaalla on hyvin aikaa vastailla kaikenlaisiin kysymyksiin elämästä Lapissa. Yhteistyökumppanit on valittu huolellisesti eettisten ja vastuullisten periaatteiden mukaisesti.
Noudot hotelleista ovat 5-30min ennen aktiviteetin alkamisaikaa. Tarkka noutoaika vahvistetaan päivää ennen.
Tule iloisin mielin ja tuo mukanasi hyviä rapsutuksia, äläkä unohda kameraa.